
Tee parannus:
Maunulan malli taloyhtiöiden ryhmäkorjaukseen.

Monet kerros- ja rivitaloyhtiöt ovat todella isojen haasteiden edessä. Niissä riittää korjattavaa ja parannettavaa. Tietoa oikeista toimintatavoista ja hyvistä tekijöistä puuttuu, mutta kohta sitä on nykyistä paremmin tarjolla. Tekes, Sitra ja ympäristöministeriö ovat yhdessä kiinteistö- ja rakennusalan kanssa käynnistäneet Tee parannus ! -nimisen viestintäohjelman.
"Tavoitteenamme on ensinnäkin kannustaa taloyhtiöiden hallituksia, osakkaita ja isännöitsijöitä pohtimaan, mitä parannuksia he voisivat tehdä omassa taloyhtiössään", täsmentää Suomen Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen. "Toiseksi viestintää pyritään tehostamaan siten, että kaikki osakkaat saadaan mukaan."
Johtaja Jukka Pekkanen Rakennusteollisuus RT:stä korostaa hankkeen laajuutta ja monitahoisuutta: "Sen puitteissa kohtaavat kaikki osalliset - käyttäjät, asukkaat, taloyhtiöt, urakoitsijat, suunnittelijat ja palveluntuottajat. Tee parannus! on erinomainen keino etsiä uusia tapoja kehittää korjausrakentamista asiakasystävällisemmäksi ja tehokkaammaksi."
Ohjelmassa kannustetaan myös taloyhtiöitä entistä tiiviimpään yhteistyöhön korjaushankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Hiltunen peräänkuuluttaa ajattelutavan muutosta: "Pitää katsoa, ollaanko naapuritaloyhtiöissä suunnittelemassa jotain ja vaihtaa tietoja käytetyistä urakoitsijoista ja suunnittelijoista ja näistä saaduista kokemuksista. Mahdollisesti urakoita pystytään ketjuttamaan ja yhdistämään ja saamaan rakentajat kiinnostuneemmiksi kohteista."
Kaikille taloyhtiöille ja alueille sopivaa ryhmäkorjausmallia on kehitetty Helsingin Maunulassa. Ryhmäkorjaukselle on Maunulassa suotuisat edellytykset, koska alueella on tehty tiivistä yhteistyötä jo ennestään. Siellä toimii erittäin aktiivinen Maunula-Seura, on oma lehti ja nettiportaali ja siellä järjestetään vuosittain monia yhteisiä tapahtumia.
Volyymiedulla kustannussäästöä
Maunulan ryhmäkorjaustyöryhmän puheenjohtaja Eino Rantala kertoo, että ryhmässä on tällä hetkellä viisi jäsentä ja kymmenkunta varausta. Alueen taloyhtiöt ovat paljolti samanikäisiä, joten myös korjaustarpeet ovat samanlaisia. Maunulan kokemusten mukaan taloyhtiöiden remonttiyhteistyö voi käynnistyä vapaamuotoisin keskusteluin, mutta on toinenkin tie.
"Jos alueella toimii kaupunginosayhdistys tai jokin muu aluetta kokoava voima, kuten esimerkiksi aluehuoltoyhtiö, se voi laatia niin sanotun ARKO:n eli alueellisen ryhmäkorjausohjelman, jonka avulla kartoitetaan alueen kaikkien taloyhtiöiden peruskorjaustilanne. Sen kautta löydetään mahdollisia yhteisiä hankkeita", selittää Kotialue Oy:n toimitusjohtaja Mikko Virkamäki.

Taloyhtiöt perustavat yhdessä toimikunnan, joka valmistelee asiat niitä varten. Virkamäki korostaa, että yhtiöt ovat silti itsenäisiä ja päättävät itse omista hankkeistaan. Toimikunta valitsee puheenjohtajan joko keskuudestaan tai ulkopuolelta. Heti hankkeen alussa taloyhtiöryhmä voi myös palkata itselleen projektinjohtajan.
Ryhmäkorjaamisessa - kuten korjaushankkeissa yleensäkin - viestintä on avainasemassa: "Se selkeyttää asiaa. Me olemme kuitenkin tavallisia asukkaita, joille pitää vääntää asiat rautalangasta", todistaa Ari Nortamo.
Taloyhtiöt alkavat keskustella keskenään heti hankkeen alussa, Virkamäki muistuttaa: "Projektinjohtajalle tulee paljon viestintätehtäviä, samoin ryhmäkorjaustoimikunnan puheenjohtajalle. Taloyhtiöillä on myös mahdollisuus palkata erillinen viestintävastaava."
Maunulassa ryhmäkorjaushankkeelle ollaan tällä hetkellä valitsemassa projektinjohtajaa. Korjausten on tarkoitus käynnistyä loppuvuodesta.
"Meidän täytyy saada mukaan niin paljon joukkoja, että voimme keskustella suurten rakennusyhtiöiden kanssa, saada suurempia urakoita ja niiden myötä pienemmät kustannukset", Eino Rantala sanoo. "Pyrimme saamaan kokonaistarjouksen joltakin teollisuusurakoitsijaryhmittymältä."
Maunulassa ryhmäkorjausta on tarkoitus hyödyntää paitsi putkiremonteissa myös erilaisissa energiatehokkuuden parantamiseen tähtäävissä hankkeissa. Virkamäen arvion mukaan sillä saadaan 10 - 15 % parempi tarjous ja vastaavan kokoinen kustannussäästö.

"Ryhmäkorjaus tuo volyymietua, sillä useammat palveluntarjoajat ovat varmasti niistä kiinnostuneita", Jukka Pekkanen toteaa. "Samalla saatetaan löytää taloyhtiöiden kesken joillekin alueille aivan uudenlaisia energiatehokkuusratkaisuja ja menetelmiä."
Lisätietoa:
www.teeparannus.fi
Joka Kodin Asuntomarkkinat 24.4.2009
|