
Tee parannus:
energiatehokkuutta kerros- ja rivitaloihin.

Korjausrakentamisen uskotaan lähivuosina kasvavan rajusti. Korjauspalveluiden kysyntä ja tarjonta kohtaavat kuitenkin huonosti. Muutosta on kuitenkin luvassa. Siihen tähtää äskettäin käynnistynyt laaja viestintäohjelma, jossa Joka kodin asuntomarkkinatkin on mukana.
Tee parannus -ohjelman tavoitteena on kannustaa taloyhtiöitä asiakas- ja käyttäjälähtöiseen, suunnitelmalliseen ja energiatehokkaaseen korjausrakentamiseen ja perusparantamiseen. Parannuksia toivotaan saatavan aikaan sekä toimintatavoissa, tuotteissa, palveluissa, tekniikoissa, mutta myös asenteissa.
Tarkoitus on viedä taloyhtiöille ja niiden asukkaille tietoa korjausrakentamisen parhaista käytännöistä ja palveluista. Korjausrakentamisen ammattilaisia kannustetaan rohkeaan ja käytännönläheiseen kehitystyöhön ja sen tulosten kansantajuiseen maastouttamiseen.
"Tekes on valinnut rakennetun ympäristön painopistealueeksi," sanoo toimialajohtaja Reijo Kangas. " Meillä on siihen liittyen käynnissä neljä ohjelmaa, joiden kokonaisvolyymi liikkuu Tekesin osalta 300 miljoonan euron tuntumassa. Kehittämistä riittää - liikkeellä on paljon erilaisia hyviä asioita, mutta tällaista kokonaisvaltaista otetta kaivataan."
Myös ympäristöministeriössä Tee parannus -viestintäohjelma nähdään olennaisen tärkeänä, koska se liittyy keskeisesti valtioneuvoston korjausrakentamista koskevaan periaatepäätökseen. "Tavoitteemme on pystyä säilyttämään väestön tavoin nopeasti ikääntyvän rakennuskantamme palvelukyky", tähdentää rakennusneuvos Teppo Lehtinen. "Tämä vaatii 2010-luvulla selkeitä toimenpiteitä, joten on tärkeää löytää hyviä konsepteja ja tuoda niitä yleiseen tietoon."
Lehtinen vertaakin Suomen rakennuskantaa vanhenevalla autolla ajamiseen: "Se vaatii systemaattista huoltoa ja kunnostusta kun samalla tullaan siihen pisteeseen, jossa pitää katsoa päästöproblematiikkaa ja energiatehokkuutta aivan uudella tavalla. Edessä on selkeä laatuhyppy."
Myönteisin odotuksin on mukana hankkeessa myös Sitra, kertoo toimialajohtaja Juha Kostiainen: " Meidän kannaltamme hanke on erinomainen kanava energiaviestinnälle ja -neuvonnalle, sillä se tavoittaa taloyhtiöiden ja kerrostalojen asukkaita, jotka ovat myös Sitran energiaohjelman keskeinen kohderyhmä. Pyrimme vaikuttamaan energiatehokkuuden parantamiseen ja siihen, että korjausrakentamisessa toteutetaan energiasaneerauksia."

Kostiaisen mukaan hallituksissa tarvitaan vastuullista päätöksentekoa, isännöitsijöiltä puolestaan odotetaan jämäkkää toimintaa. "Kannustimien lisäksi tarvitaan ennen kaikkea käytännön esimerkkejä - uusia ratkaisuja, joilla asioita voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti. Itse pidän hyvin kiinnostavina malleja, joissa syntyy lisää rakennusoikeutta ja joilla toimenpiteitä voidaan rahoittaa. Sellaisia voivat olla vaikkapa kokonaiset uudet talot, lisäkerrokset tai teollisesti valmistettujen, uusien moduulien tuominen olemassa olevaan rakenteeseen."
Uusia ratkaisuja etsitään kilpailun avulla
Jotta korjausrakentamisen ammattilaiset innostuisivat oikein kunnolla kehittämään nimenomaan taloyhtiöille tarkoitettuja korjauspalveluja, Tekes on käynnistänyt alan yritysryhmille innovaatiokilpailun. Sen palkintona on luvassa sekä rahaa että mainetta.
"Odotamme uusia palvelukokonaisuuksia asunto-osakeyhtiöiden korjauksiin," Kangas kertoo. "Tarkoitus on tuoda yhteen monialaista osaamista arkkitehtuurista putkikorjaamiseen. Ryhmissä voi olla mukana myös tutkimuslaitoksia, mutta erityisesti tämä on suunnattu yrityksille."
Monivaiheisen kilpailun ensimmäisessä vaiheessa kilpailuryhmiä pyydetään lähettämään ytimekkäät kuvaukset kehitettävistä konsepteista Tekesiin. Aikaa on elokuun puoliväliin. Niistä valitaan toteuttamiskelpoisimmat jatkokehittäviksi ja käytännössä kokeiltaviksi.
Sen lisäksi, että Tee parannus! -ohjelmalla kannustetaan korjauspalveluiden käyttäjälähtöiseen kehittämiseen sillä välitetään myös tietoa tutkimus- ja kehityshankkeista.
"Erilaisten tutkimus- ja kehityshankkeiden tulokset jäävät liian usein makaamaan kirjahyllyihin," toteaa johtaja Jukka Pekkanen Rakennusteollisuus RT:stä. "Nyt on tarkoitus kertoa niistä laajojen kiertueiden avulla, pyrkiä viemään tietoa tavallisille asukkaille ja saada myös urakoitsijat käyttämään sitä hyödykseen."

Kiinteistöliiton palveluksessa aloittaa toukokuun alussa erityinen energia-asiantuntija. Tämä on uusi aluevaltaus, kertoo toimitusjohtaja Harri Hiltunen: "Taloyhtio.net -sivusto on tarkoitus muokata Tee parannus -hanketta tukevaksi sivustoksi, josta taloyhtiöiden hallitusten, osakkaiden ja isännöitsijöiden on mahdollista löytää hyviä esimerkkejä siitä, kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa taloyhtiöissä, vanhoissa kerros- ja rivitaloissa. Sinne on tarkoitus saada nimenomaan kansankielelle pureksittua tutkimus- ja kehitystietoa sekä kokemuksia erilaisista, jo toteutetuista hankkeista, jotka ovat onnistuneet. Samaa pyöräähän ei tarvitse keksiä erikseen jokaisessa taloyhtiössä."
Seuraamme tiiviisti Tee parannus -ohjelman etenemistä ja tuomme tulevissa ohjelmissa esille taloyhtiöille tarkoitettuja kiinnostavimpia korjauspalveluja.
Lisätietoa:
www.teeparannus.fi
Lisätietoa kilpailusta:
www.tekes.fi/rakennettuymparisto
Joka Kodin Asuntomarkkinat 1.5.2009
|