|
Ympäristöministeriö vaatii rakennuksiin yhä tehokkaampaa lämmöneristystä. Tekniikan kehittyessä energiaa saadaan kuitenkin säästetyksi huomattavasti myös ilmalämpöpumpuilla. Ne ovatkin alkaneet ilmestyä omakotitalojen ohella myös asunto-osakeyhtiöihin, rivi- ja kerrostaloihin. Osakkaan ei kannata kuitenkaan rynnätä rautakauppaan pumppuostoksille ottamatta ensin yhteyttä yhtiöönsä. Jos yhtiö päätyy myöntämään luvan, osakkaan kanssa on tehtävä asiasta tarkka sopimus: ”Ensinnäkin on muistettava asettaa ehdot. Pitää muistaa, että pumpusta saattaa aiheutua myös haittoja. Se on sijoitettava piha-alueelle sellaiseen paikkaan, jossa se ei niitä aiheuta. Kondenssiveden poistaminen parvekkeelta ja poispäin rakennuksesta on otettava huomioon. Asennustyötä on myös valvottava. Se pitää tehdä asianmukaisesti; pumpustahan voi esimerkiksi aiheutua runkoääniä.” Kaikki ilmalämpöpumpusta aiheutuvat kustannukset kuuluvat sille osakkaalle, joka sen haluaa asentaa. Niihin kuuluvat asennuksen ja laitteen hankintakulujen lisäksi myös huolto, kunnossapito, sähkönkulutus ja lupakustannukset. ”Yhtiön on sovittava osakkaan kanssa siitä, että pumpun aiheuttamat lisäkustannukset menevät myös myöhemmissä yhtiöremonteissa osakkaalle tai hänen seuraajalleen”, Kärkkäinen painottaa. ”Jos yhtiössä tehdään vaikkapa parveke-, julkisivu- tai piharemontti ja pumppu joudutaan sen yhteydessä irrottamaan ja laittamaan takaisin paikalleen, kustannukset kuuluvat osakkaalle. Jos pumpusta aiheutuu vahinkoa, myös vahingonkorvausvaatimus osoitetaan sopimuksessa osakkaan vastattavaksi. Jos pumppu halutaan myöhemmin poistaa ja julkisivuun jää reikä, siitä aiheutuvat kulut maksaa aina kulloinenkin osakas.” Joka Kodin Asuntomarkkinat 12.12.2008 |