Rakennus- ja remonttitieto

Toukotalkoot: kodin talotekniikka kuntoon.

Monissa taloyhtiöissä on tapana järjestää toukokuussa talkoot. Ennen niitä kunkin osakkaan on hyvä silmäillä lähiympäristöään ja kertoa havaitsemistaan vaurioista eteenpäin: esimerkiksi tällaisen kovan lumitalven jälkeen pihoilta saattaa paljastua aurausvaurioita, räystäiltä saattaa pilkistää risukasoja syksyn jäljiltä eivätkä pihakaivot ehkä vedä tarkoitetulla tavalla.

Ammatti-isännöitsijä tekee nämä tarkastukset rutiiniluontoisesti, mutta ellei sellaista käytetä, tarkastusten suorittaminen jää osakkaiden itsensä tehtäväksi. Yhtiökokous on hyvä paikka niistä keskustelemiseen ja sen päättämiseen, mitä korjauksia ja huoltoja tehdään itse ja mihin palkataan ammattimiehet.

"On monia korjauksia, joiden suorittamiseen tarvitaan ammattipätevyys, riittävä koulutus ja kokemus", korostaa neuvontainsinööri Jaakko Laksola Kiinteistöliitto Uusimaasta. "Taloyhtiössä on myös tiloja, joihin tavallisella osakkaalla ei ole asiaa eikä edes pääsyä, vaan niihin tarvitaan tekninen avain - sellainen on esimerkiksi sähköpääkeskus, jonka tarkastus on kätevä tehdä kevättalkoiden yhteydessä. Siellä tarkastetaan sulakkeiden oikea koko ja toimintakunto. Samalla kertaa voidaan tarkastaa nopeasti ja helposti ilmanvaihtolaitteiden toiminta: toimivatko ne automatiikka-asennossa, puolilla kierroksilla ja täysillä kierroksilla. Toimivatko merkkivalot? Myös kellolaitteiden on oltava oikeassa kesäajassa."

Yleisiin tiloihin tuppaa kertymään tavaraa, joka ei sinne kuulu. Taloyhtiön kannattaakin tilata pihalle talkoiden ajaksi irtolava, jolle ylimääräinen tavara lastataan ja jolle asukkaat voivat tuoda myös omia tarpeettomia tavaroitaan.

"Talkoiden alussa pitää sopia työnjaosta ja muistaa, että katolle mentäessä on käytettävä asianmukaisia turvavarusteita", muistuttaa Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja Kai Haarma. "Taloyhtiön on huolehdittava talkoovakuutuksen ottamisesta. Sen voi ottaa vuoden kestäväksi tai halutessa pidemmiksikin ajaksi. Jokaisen osakkeenomistajan kannattaa myös tarkastaa oma vakuutusturvansa - jos hän vaikkapa kaivaa turhan innokkaasti perustuksen vierestä ja katkaisee vesijohdon, vastuu kuuluu lähtökohtaisesti hänelle.

Muutenkaan talkoissa ei pidä innostua liikaa, vaan tiedottaa esimerkiksi pyöräkellarin tyhjennyksestä riittävän ajoissa kaikille asukkaille. Pyörät on merkittävä selvästi."

Haarma muistuttaa myös, ettei talkookorvauksia saa hoitaa minkäänlaisilla vastikehyvityksillä, vaan talkootyön on aina oltava ilmaista: "Tämä on mainittu selvästi myös talkoovakuutuksista. Erilaisia tarveaineita ja työvälineitä yhtiö saa kyllä hankkia talkoisiin."

Kevättalkoot myös omassa asunnossa

Osakkaat voivat testata omassa huoneistonsa ilmanvaihdon ottamalla palasen wc-paperia ja laittamalla sen kiinni poistoventtiiliin. Jos se pysyy kiinni itsestään imun ansiosta, asia on kunnossa. Jos se leijailee lattialle, asiasta on ilmoitettava isännöitsijälle tai huoltoliikkeelle.

Ilmanvaihtoventtiilit tulee pestä. Ne kierretään irti kauluksineen, sillä lautaseen ei pidä koskea. Sen rako on säädetty - ainakin pitäisi olla - juuri oikean kokoiseksi. Venttiili pestään ohjeen mukaisesti; yleensä se tehdään miedolla pesuaineella ja astianpesuharjalla. Sitä ei saa panna takaisin kattoon märkänä, vaan annetaan sen kuivua ensin.

Jos huoneistossa on huoneistokohtainen tulo-poisto -ilmanvaihtojärjestelmä, jossa kone on sisällä asunnossa, osakkaan tulee vaihtaa sen suodattimet, puhdistaa kennot ja tarkastaa kondensioveden asianmukainen poistuminen.

Sähkölaitteet kannattaa tarkastaa. Kytkimien ja rasioiden on oltava ehjiä eikä pistorasian tulpanreikien tuntumassa saa näkyä tummentumia, jotka varoittavat huonosta kosketuksesta ja sen myötä tulipalon vaarasta. Jatkojohdot pitää tarkistaa, samoin valaisimet. Polttimot kannattaa vaihtaa energiansäästömalleihin sitä mukaa kun ne kuluvat loppuun.

Palovaroittimien toiminta käy kätevästi samojen talkoiden yhteydessä. Vikavirtasuojien toimintahan tulee tarkastaa kerran kuukaudessa; tehdään se siis myös nyt.

Vesikalusteista sekoittajat kuuluvat yhtiön vastuulle, mutta asukkaan on tarkastettava esimerkiksi wc-istuimen tiiveys: maljan takaseinään pannaan pala wc-paperia ja katsotaan, alkaako se kastua. Jos niin käy, kerrotaan asiasta yhtiölle. Pienikin vuoto aiheuttaa vuodessa ällistyttävän suuren hukan. Lattiakaivot ja altaiden vesilukot puhdistetaan pesemällä ne kloriitilla.

Lisätietoja:

Toukotalkoot -viestintäkampanja
www.toukotalkoot.fi

Joka Kodin Asuntomarkkinat 2.5.2010