![]() ASUKKAAN VASTUU ASUNNON HOIDOSTAYhtiö vastaa rakenteista, asukas huoneistostaan ja sen irtaimistosta. Molemmilla on osansa hoitamisessa velvollisuuksia, joiden laiminlyöminen saattaa johtaa korvausvastuiden jakamiseen viime kädessä käräjätuvan kautta. Lakimies Anu Kärkkäinen Uudenmaan
Asuntokiinteistöyhdistyksestä valottaa asiaa Esimerkiksi lattiakaivon rakenne ja sen toimivuus kuuluvat siis yhtiölle, mutta asukkaan on huolehdittava sen puhdistamisesta. Mikäli hän laiminlyö tämän ja seurauksena on vesivahinko, hän voi johtua vastuuseen syntyneestä vesivahingosta. Yhtiön on tietysti pystyttävä osoittamaan laiminlyönnin tapahtuneen. Tämän välttääkseen asukkaan on paitsi huolehdittava
kaivon Lattiakaivot on tarkastettava jokaisen siivouskerran yhteydessä. Huonon imun huomaa viimeistään silloin, kun veden johtuminen on hidasta tai loppuu täysin niin että vesi jää seisomaan lattialle. Kaivon kansi irrotetaan varovasti ja kumihansikas tai muovipussi käden suojana poistetaan kaivon pohjalta sinne kertynyt moska. Puhdistuksen päätteeksi kaivo desinfioidaan kloriittinesteellä. Korvausilma ulkoa - ei rappukäytävästä Osakkaan huolto- kunnossapitovelvollisuuksiin kuuluvia kohteita ovat myös ilmanvaihtolaitteiden korvaus- ja poistoilmaventtiili sekä astian- ja pyykinpesukoneen tulo- ja poistoletkujen liitännät.
"Likaiset venttiilit pestään miedolla astianpesuaineella
joko astianpesukoneessa tai käsin - sitä
Raitisilmaventtiileitä on monenlaisia: ikkunanpuitteeseen upotettuja rakoventtiileitä tai sitten se voi sijaita erillään ikkunan vieressä. Nämäkin on puhdistettava aika ajoin.
Tarkista myös kotivakuutuksesi kattavuus Lattialämmitys on syytä pitää märkätiloissa
käytössä ympäri vuoden - myös kesäaikaan.
Vikavirtakytkimet kannattaa testata Pesukoneiden liitäntöjä on pidettävä silmällä. Lähes poikkeuksetta ne on toteutettu puutteellisesti uusissakin taloissa: sekä tulo- että poistovesiletkut on kiinnitettävä allaskaapin takaseinän yläosaan, sillä jatkuva pieni tärinä aiheuttaa ajan mittaan vuorenvarmasti murtumia. Laaja kotivakuutus korvaa yleensä äkillisen ja ennalta-arvaamattoman vahingon; tämä kannattaa tarkastaa vakuutussopimuksesta jossa voi olla asiaa koskevia huomautuksia ja lisäehtoja. "Astianpesukoneen aiheuttaman vahingon korvaamiseen voidaan käyttää yhtiön kiinteistövakuutusta, josta korvataan rakenteille ja osittain myös pinnoitukselle aiheutuneet vahingot," Kärkkäinen sanoo. "Osakas voi kuitenkin joutua korvausvastuuseen jos yhtiö voi osoittaa, että vuoto on ollut jo pidempään havaittavissa. Hänet voidaan tällöin velvoittaa maksamaan yhtiölle vakuutuksen omavastuuosuus - viime kädessä vahingonkorvausvaatimuksena oikeusteitse."
|
| >Lisää asumistietoa |