Suomen paras asuinalue 2009 -kilpailun asiantuntijaraatiin kuuluvat seuraavat henkilöt:

Aila Korpivaara, yliarkkitehti, ympäristöministeriö

Virpi Mikkonen, Tekesin Kestävä yhdyskunta -ohjelman päällikkö

Sari Puustinen, tutkijatohtori, Teknillinen korkeakoulu/yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus

Anu Raijas, tutkimuspäällikkö, Kuluttajatutkimuskeskuksesta

Kimmo Rönkä, tutkimusjohtaja, Movense Oy
Juha Salmi, toimitusjohtaja, Suomen Asuntotietokeskus (puheenjohtaja)
Raati korostaa, että kilpailun tarkoituksena on aktivoida keskustelua hyvän asuinalueen ominaispiirteistä. Niitä voi olla monenlaisia näkökulmasta ja sen esittäjästä riippuen.
Erilaiset ihmiset arvostavat erilaisia tekijöitä asumisympäristössään. Juuri tästä syystä ratkaisevassa asemassa vuorovaikutteisessa kilpailuprosessissa ovat asukkaiden näkemykset ja kokemukset. Raati teki esivalinnan nettikyselyssä esille tulleiden alueiden joukosta ja Suomen parhaan asuinalueen lopullinen valinta tehdään yleisöäänestyksen perusteella.
Tarkoitus on, että kilpailun yhteydessä syntyvää kansalaispalautetta hyödynnetään tulevien asuinalueiden suunnittelussa ja sitä pohjustavassa tutkimuksessa.