Omakotitieto

Suomen paras asuinalue 2009

LUTAKKO, Jyväskylä -
Uusi kerrostaloalue urbaanissa järvimaisemassa


Lutakon uusi kerrostaloalue sijaitsee Jyväskylän keskustan tuntumassa. Jyväsjärven rannalla, pääosin täyttömaalla oleva alue oli pitkään puunjalostusteollisuuden käytössä. 80-luvun puoliväliin asti siellä toimi Schaumanin vaneri- ja lastulevytehdas sekä saha. Kaupungin ja yksityisten toimijoiden tiiviin yhteistyön tuloksena on rakentunut 2 500 asukkaan moderni ja arvostettu kerrostaloalue.

Alue on rakentunut useassa eri vaiheessa. Alkuvaiheessa 90-luvun alussa sinne rakennettiin paljon tuettua asuntotuotantoa, mutta sen jälkeen tuotanto on ollut pääosin vapaarahoitteista.

Lutakossa on 24500 asukasta, asuntoja 1600. Ja opiskelukaupungissa kun ollaan, tämänkin alueen väestörakenne on hyvin nuori. Selvä enemmistö on 25-35-vuotiaita joko nuoria pareja tai sinkkuja. Asuntojen keskihinnat ovat 2500 ja 3000 euron haarukassa.

Yksi Lutakon maamerkeistä on 15-kerroksinen kerrostalo, joka on Kuoppalan kaupunginosaan johtavan sillan kupeessa. johon Anne ja Jyrki Savela muuttivat Matias-poikansa kanssa noin vuosi sitten:

”Emme olleet valmiita luopumaan kaupungin läheisyydestä. Tämä oli aivan loistava vaihtoehto, koska pääsimme järven rannalle, mutta olemme edelleen hyvin lähellä kaupunkia.

Veneily on ollut pitkään yhteinen harrastuksemme – samoin lenkkeily ja kävely nätissä ympäristössä. Tässähän kiertää ihana rantaraitti koko järven ympäri.”

Saveloiden ihastusta herättävät myös Aalto-puisto ja hiekkaranta. ”Satama on meille tärkeä harrastustenkin puolesta. Schaumanin linna on historiallisesti upea, samoin kuin vaneritehtaan vanhat rakennukset.”

Lutakon maamerkkeihin kuuluu myös kiilamaisesta muodostaan tunnettu Innova-rakennus. Alueella on 1 500 opiskelijaa ja 1 000 työpaikkaa – siellä sijaitsevat Jyväskylän ammattikorkeakoulun informaatioteknologian instituutti Dynamo sekä suosittu keikka- ja tanssipaikka, samoin kuin messu- ja kongressikeskus Paviljonki. Kävelysilta yhdistää Paviljongin suoraan Jyväskylän keskustaan ja matkakeskukseen.

Alueen aktiivisella asukasyhdistyksellä on omat nettisivut ja talokohtainen yhdyshenkilöverkosto. Se järjestää erilaisia talkoita ja tapahtumia, joista mainittakoon vuosittaiset kulttuuripäivät.

Lutakkoa voi luonnehtia kolmella sanalla: lähellä, turvallinen ja komea. Se on aivan lähellä Jyväskylän keskustaa ja lähellä luontoa. Siellä on turvallista asua ja omistaa asunto, sillä asuntojen arvot säilyvät hyvin. Ja se on komea sekä ulkopuolisen katsoa että asukkaiden kokea.

Lutakko on mitoitettu kaikkiaan noin 4 000 asukkaalle. Jatkossa on tarkoitus panostaa erityisesti palveluihin, pysäköintialueisiin ja myös siihen, että alue kiinnostaa entistä enemmän myös seniori-ihmisiä.

Onko Lutakko mielestänne Suomen paras asuinalue? Verkkosivuillamme voit äänestää ja tutustua myös muihin ehdolla oleviin alueisiin. Viikon päästä esittelyvuorossa on Karjasillan omakotialue Oulussa.

SUOMEN PARAS ASUINALUE 2009
Äänestä 15.11. mennessä mtv3.fi/jka

Lisää Lutakosta:
www.lutakko.fi (asukasyhdistyksen sivut)
www.lutakko.com (aluetoimijan sivut