Omakotitieto

Koivuhaka Kokkolassa - Suomen paras asuinalue 2009?


Koivuhaan noin 3 500 asukkaan asuinalue Kokkolassa on rakennettu pääosin 1970-luvulla arkkitehtien Kaurian & Turtolan vuonna 1965 voittaman arkkitehtikilpailun pohjalta. Siellä järjestettiin asuntomessut vuonna 1975. Alueella on sekä omakotitaloja että kerros- ja rivitalokortteleita, vuokra- ja omistusasuntoja. Rakennukset samoin kuin peruspalvelut ovat kunnossa.

Kilpailuraadin jäsenistä Koivuhakaan kävi tutustumassa Sari Puustinen, joka toimii tutkijatohtorina Teknillisen korkeakoulun yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksessa. Hän kiinnitti huomiota erityisesti alueen monipuolisuuteen ja viihtyisyyteen sekä siihen, kuinka aluetta on ylläpidetty ja hoidettu

"Aluehan on suunniteltu 1960-luvulla. Silloin yksi keskeinen ajatus oli se, että talojen keskelle oli jätettävä yhteisiä piha-alueita - olivat ne sitten kerros-, omakoti- tai rivitaloja. Nämä alueet ovat tänään kukoistavia keitaita, joissa lapset voivat leikkiä turvallisesti ja aikuiset tavata toisiaan vaikkapa grillauksen merkeissä."

Puustinen kertoo, että alueella oli jossain vaiheessa hiukan huono maine siellä temmeltäneiden nuorisojengien takia. Nykyisin tuo aika samoin kuin maine ovat jääneet kaukaiseen historiaan, ja asukkaat kehuvat aluettaan viihtyisäksi ja rauhalliseksi. Siellä voidaan hyvin.

"Nyt tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun rakensimme tänne talomme," kertoo Hilkka Lahti. "Täällä asuu kaikenikäisiä ihmisiä - kaikki mukavia! Lapset ovat vähentyneet, mutta nyt alueelle on taas muuttanut lisää lapsiperheitä."

Kokkola onkin noudattanut periaatetta, jonka mukaan kaikille halukkaille on tarjolla omakotitontti.

Aivan Koivuhaan kupeessa sijaitsee Nuolipuron alue, johon moni alkujaan Koivuhaassa syntynyt on vartuttuaan rakentanut itselleen ja perheelleen kotitalon. Myös Puustinen arvostaa Koivuhaassa erityisesti sitä, että se tarjoaa mahdollisuuden hyvään ja viihtyisään asumiseen hyvin erilaisille ihmisille.

Alueella toteutettiin mittavat peruskorjaukset 1990-luvulta aina 2000-luvulle saakka, kertoo Talohoidon toimitusjohtaja Heikki Laitinen. "Niiden yhteydessä muutettiin joissain kohteissa tavanomaisia vuokra-asuntoja erityiskäyttöön - kehitysvammaisille peruskorjattiin asuntoja aivan tavallisten asuntojen yhteyteen."

Koivuhaassa alueen yhteisöllisyyteen on panostettu monin tavoin. Sosiaalisena keskuksena toimii Koivutupa, jossa on useita erilaisia toimintoja: aikuisilla on mahdollisuus tavata toisiaan, lapsilla on hienot leikkimahdollisuudet, askartelutilat ja -tarvikkeet. Tiloissa toimii niin kahvila kujin kirpputorikin ja siellä voi syödä edullisesti. Tavattavissa on myös asumisneuvoja, jonka puoleen voi kääntyä silloin, jos asumisessa ilmenee ongelmia.

"Koivuhaka on salaisten sisäpihojen kaupunginosa, joka tarjoaa monenlaisia elämisen ja asumisen tapoja ja vaihtoehtoja," Puustinen toteaa.

Lisätietoja Koivuhaasta

http://www.kokkola.fi/perusturva/koivutupa/fi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Koivuhaka_%28Kokkola%29
http://www.asuntomessut.fi/messut/historia/1970-1989/fi_FI/kokkola/

Äänestys 15.11.2009 asti
TÄÄLLÄ

Joka kodin asuntomarkkinat 16.10.2009