Suomen parasta asuinaluetta etsitään monivaiheisella kilpailulla, jonka toteuttavat MTV3-kanavan Joka kodin asuntomarkkinat -ohjelma ja Jokakoti.fi-verkkopalvelu. Ensimmäisessä vaiheessa kuka tahansa voi ehdottaa suosikkialueensa kilpailuun. Sen jälkeen kilpailuraati valitsee loppukilpailuun kuusi eniten ehdotuksia ja parhaita perusteluja kerännyttä aluetta. Näistä valitaan Suomen paras asuinalue 2009 yleisöäänestyksen perusteella.
"Kilpailun tarkoituksena on aktivoida keskustelua hyvän asuinalueen ominaispiirteistä. Vuorovaikutteisessa kilpailuprosessissa ovat ratkaisevassa asemassa asukkaiden näkemykset ja kokemukset. Tarkoitus on, että kilpailun yhteydessä syntyvää kansalaispalautetta hyödynnetään tulevien asuinalueiden suunnittelussa ja sitä pohjustavassa tutkimuksessa", toteaa toimitusjohtaja Juha Salmi Suomen Asuntotietokeskuksesta.
Salmen johtamaan kilpailuraatiin kuuluvat lisäksi yliarkkitehti Aila Korpivaara ympäristöministeriöstä, Tekesin Kestävä yhdyskunta -ohjelman päällikkö Virpi Mikkonen, tutkijatohtori Sari Puustinen Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksesta, tutkimuspäällikkö Anu Raijas Kuluttajatutkimuskeskuksesta, tutkimusjohtaja Kimmo Rönkä Movense Oy:stä ja johtaja Matti Hakala MTV Oy:stä.
Suosikkialuetta voi ehdottaa ja perustella heinäkuun loppuun asti verkossa osoitteessa www.jokakoti.fi/parasasuinalue. Raati tekee päätöksen loppukilpailuun valittavista alueista elokuussa, jonka jälkeen alueista voi äänestää edellä mainitussa osoitteessa lokakuun puoliväliin asti.
Loppuäänestykseen valitut alueet esitellään lokakuussa Joka kodin asuntomarkkinat -ohjelmassa. Alueiden esittelijät valitaan nettiäänestyksiin osallistuvien henkilöiden joukosta. Suomalaisten valinta maan parhaaksi asuinalueeksi vuonna 2009 julkistetaan 30.10.2009.
Vastaava kilpailu toteutettiin edellisen kerran vuonna 2006. Silloin voiton vei idyllinen suomenruotsalainen Sulvan kylä Mustasaaressa. Raadin kunniamaininnan laadukkaasta ja laadukkaasta asuinympäristöstä sai Käpylä Helsingissä.
Lisätietoja:
www.jokakoti.fi/parasasuinalue
Juha Salmi, Suomen Asuntotietokeskus, puh. 0400 424 314
etunimi.sukunimi@asuntotietokeskus.fi
Matti Hakala, MTV Oy, 010 300 6205
etunimi.sukunimi@mtv3.fi
Katso täältä, mitä kilpailussa on tapahtunut tähän mennessä