Omakotitieto

Säästetään energiaa kotikatselmuksen avulla

Tee-se-itse -kotikatselmus on Motivan vetämän Elvari-yhteistyöhankkeen tuloksena syntynyt, sähkölämmitteiseen taloon tarkoitettu helppotajuinen energiatesti, jonka jokainen pystyy suorittamaan vaivatta kotonaan. Kotikatselmuksen avulla pystytään etsimään ongelmakohtia omista asumistottumuksista. Asumismukavuudesta tippaakaan tinkimättä kyetään säästämään jopa kymppi viikossa - eli siis yli 500 euroa vuodessa.

Energian kulutus jakautuu sähkölämmitteisessä keskivertotalossa tyypillisesti siten, että lämmitykseen kokonaisenergiasta kuluu noin puolet, kotitaloussähköön 30% ja lämpimän käyttöveden tuottamiseen 20 %. Kodin energiankäyttöön liittyviä asioita löytyy helposti parisataa, mutta Kotikatselmukseen on kerätty niistä 56 tärkeintä. Asiantuntija Antti Kokkonen Motiva Oy:stä luettelee kaikkein tavanomaisimpia:

"Aivan ensimmäisenä tulee mieleen ilmanvaihto ja sen tarpeenmukainen käyttö - käytetään sitä silloin, kun ollaan kotona ja säädetään poissa ollessa pienemmälle. Ilmanvaihdon tuloilman lämpötila, jota säädetään jälkilämmityksen asentoa muuttamalla, vaikuttaa hyvin paljon: jos se on liian korkea - esimerkiksi 24 - 25 astetta - tuloilmaa lämmitetään usein tarpeettomasti, kun sisäilma olisi muutenkin riittävän lämmin.

Sellaisia tilanteita ovat kevättalvi, kun aurinko lämmittää sisäilma ikkunoiden kautta tai on pidetty tulisijassa tulta. Pahimmillaan se jää kesäksi päälle.

Toinen tärkeä etu asteen, kaksi huoneilmaa viileämmässä tuloilmassa on se, että tuloilmaventtiilin sijaitessa katonrajassa raitis ilma sekoittuu huoneilmaan paremmin. Jos se on liian lämmintä, se jää ylös."

Kotitaloussähkön kohdalla ovat keskeisen tärkeitä kylmäkalusteet ja niiden sijoittelu. Ne siirtävät lämpöä sisältä ulos, joten niiden ympärillä pitää olla riittävän avara tila esteetöntä ilmankiertoa varten. Kaapin takana oleva jäähdytinritilä pitää imuroida kerran vuodessa, sillä sinne kertyvä pöly huonontaa kaapin toimivuutta ja lisää sähkönkulutusta.

Kylmäkalusteiden on myös sijaittava kaukana lämmönlähteistä - niitä ei tule missään nimessä sijoittaa lieden tai uunin tai astianpesukoneen viereen, sillä silloin kaapin sähkönkulutus saattaa jopa kolminkertaistua

Lämmitetään ja jäähdytetään vain tarvittaessa

Lämmitysjärjestelmän asetusarvot pitää tarkastaa. "On hyvä, jos järjestelmä on ulkolämpötilaohjattu, mutta silti se pitää laittaa kesän tullen kokonaan pois päältä", Kokkonen muistuttaa. "Lämmityksen säätökäyrät on kokeiltava itse ja valittava niistä matalin, joka tuntuu mukavalta. Jos lämmitys on varaava, varaajan lämpötila on säädettävä asianmukaiselle tasolle."

Lämpöpumppu on oikein asennettuna, sijoitettuna ja käytettynä yksi parhaita - ellei paras - suorasähkölämmitteisen talon energiansäästäjä. Se täytyy kuitenkin säätää toimimaan oikein yhdessä lämmitysjärjestelmän kanssa - se on nimittäin helppo säätää myös väärin, ja silloin säästöt jäävät toteutumatta.

"Lämmitysjärjestelmän termostaatti on säädettävä muutama aste ilmalämpöpumpun asetusta alemmaksi", Kokkonen tähdentää. "Silloin ilmalämpöpumppu toimii ensisijaisena lämmittäjänä ja patterit tulevat mukaan vasta sitten, kun pumpun teho ei riitä."

Pumppuja käytetään paljon myös jäähdytykseen. Niissä on usein "automaatti" -asento, jolloin pumppu pyrkii pitämään sisälämpötilan esimerkiksi 21 asteessa. Kun talvella lämmitetään takkaa ja huonelämpötila nousee, pumppu alkaakin jäähdyttää huoneilmaa. Automaattiasentoa on siis syytä välttää - pumpun on oltava lämmityskaudella lämmitysasennossa eikä se saa tehdä muuta kuin lämmittää. Vastaavasti kesällä käytetään jäähdytysasentoa.

Lämpimän käyttöveden kulutukseen vaikuttaa kaikkein eniten suihkussa käynti. Vesi maksaa ehkä euron tai kaksi kuutiolta; lämmin vesi kolme kertaa enemmän. Kannattaa siis opetella lyhentämään suihkussa olemistaan tai käyttämään hiukan viileämpää vettä.

Ostetun energian käyttöä voi vähentää polttamalla puuta - se on tunnelmallista ja mukavaa, ja lisäksi se on uusiutuvaa energiaa. Yksi pinokuutiometri sekapuuta uunissa poltettuna vastaa noin 1000 kWh sähkö- tai lämpöenergiaa.

Kun lämmitetään uunia, on samalla hyvä tilaisuus tarkastaa patteritermostaatit. Niiden tulee pudota päältä, kun takan polttaminen nostaa lämpötilaa. Jos näin ei käy, tulee tarkastaa asetuslämpötila ja ellei tilanne korjaannu silläkään, on aika uusia termostaatit - ne eivät ole ikuisia.

Kotikatselmuslomakkeita saa paikallisilta sähköyhtiöiltä tai netin kautta TÄÄLTÄ


Lisätietoja:

Motiva Oy
www.motiva.fi

Joka Kodin Asuntomarkkinat 4.12.2009

>Lisää asumistietoa