Omakotitieto

Lasten arkkitehtuurikoulun oppilaat suunnittelevat tietokoneella unelmiensa taloja

Vantaalla ja Helsingissä toimiva lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki järjesti helmikuussa hiihtolomaleirin, jossa lapset saivat suunnitella unelmatalojaan tietokoneen avulla. Jälki oli vakuuttavaa ja antaa paljon ajattelemisen aihetta niille aikuisille, jotka ammatikseen taloja suunnittelevat.

"Mielestäni talon pitää olla mukava asua sekä hieno sisältä ja ulkoa", sanoo Yuri Birjulin. Hänen mielestään näköala on tärkeä ja niinpä julkisivu onkin yhtä suurta ikkunaa. Kun taloon tullaan sisälle, saavutaan heti isoon oleskelutilaan, josta avautuu suuren ikkunan kautta näkymä merelle tai järvelle. Olohuone jatkuu koko talon läpi aina rakennuksen toiseen päähän saakka, jossa sijaitsee keittiö. Keittiön suuren ikkunan kautta voi nauttia samasta näköalasta.

Olohuoneesta on erotettu seinällä käytävä, josta päästään talon toisella sivulla sijaitseviin huoneisiin. Täällä on kaksi lähes kokonaan lasista työhuonetta.

Joni Antsonin suunnitelma lähti ulos sijoitetuista uima-altaasta ja tenniskentästä, joiden takana aukeaa jalkapallokenttä. Kulkuyhteydet hoituvat oman lentokentän kautta; sen aiheuttamaa melua torjuvat erityiset eristeet.

Jere Antson puolestaan oli sijoittanut taloonsa keilaradan. Kellariin johtavat rullaportaat. Janon sammuttamisesta huolehtii rivi juoma-automaatteja. Taloon kuuluu myös erillinen paniikkihuone joko piilosilla olon tai vihaisen äidin varalta. Lämmitystä varten katolle on sijoitettu patteristo aurinkopaneeleja.

Julius Sevón oli panostanut huolellisesti talon sisääntuloväylään, jota reunustaa poppelikuja. Roope Järvisen talon sisätiloissa on suuri elokuvateatteri ja Kasper Luoman talosta pääsee sisältä suoraan uima-altaalle.

Kun kaikki leirille osallistuneet ilmoittivat halukkuutensa kouluttautua arkkitehdin ammattiin, Suomen arkkitehtuurin tulevaisuus on selvästi hyvissä käsissä!

Lisätietoja:
Arkkitehtuurikoulu Arkki
http://www.arkki.nu/index.php?page=etusivu

Joka Kodin Asuntomarkkinat 28.3.2010

>Lisää asumistietoa