Käsillä tekemisen ilo
Puutarhan hoito ei välttämättä vaadi isoa omakotitalon puutarhaa. Viettiä voi toteuttaa vaikkapa viljelypalstalla tai siirtolapuutarhassa.
Jo keskiajalla köyhille jaettiin viljelyä varten pieniä maapalstoja pientä vuokraa vastaan. Ajatus lähti Englannista ja levisi muuallekin Eurooppaan. Tanskassa jaettiin vastaavaa köyhäinapua, pääajatuksena tosin oli, että väki saataisiin hyödylliseen toimintaan viljelymaille tiheän ravintolassa käynnin sijaan.
1800-luvulla vallinneen ajatuksen mukaan kaupunki oli likainen ja synnillinen, sitä vastoin maaseutua pidettiin "jumalallisen" viattomana ja kauniina. Näihin aikoihin alkoi syntyä puutarhakaupunkiaate. Kodin ja perheen asema korostui, eikä vapaa-ajanvieton haluttu olevan merkityksetöntä. Niinpä työläisiä ja heidän perheitään alettiin perehdyttää hyödylliseen ja kasvattavaan puutarhanhoitoon, jonka uskottiin opettavan luonnolliseen elämätapaan, korostavan kotielämää ja vahvistavan tärkeitä arvoja kuten lojaalisuutta, ahkeruutta, uskollisuutta ja hyvää järjestystä.
Ensimmäinen siirtolapuutarha syntyi köyhien puutarhan synnyttämän ajatuksen pohjalta. Saksalainen lääketieteen tohtori Daniel Gottlieb Moritz Schreber jalosti ideaa, jossa lapsille tulisi tarjota mahdollisuus terveelliseen, hyödylliseen ja kasvattavan harrastustoimintaan luonnon helmassa. Tekemisen tulisi olla hauskaa ja sitä voisi tehdä koko perheen kanssa. Näiden ajatusten pohjalta perustettiin Ernst Hauschildin luotsaamana ensimmäinen siirtolapuutarha Leipzigiin, tosin vasta Schreberin kuoleman jälkeen vuonna 1869.
Suomessa seurattiin innokkaasti puutarha-alan kehitystä muualla Euroopassa. Ossian Lundén julkaisi vuonna 1918 kirjan "Ryhmäpuutarhoja" ja ensimmäisen kerran siirtolapuutarhakysymys oli esillä Helsingin kaupunginvaltuustossa jo 1900-luvun alussa. Rahatoimikamariin viety esitys ei kuitenkaan johtanut toimenpiteisiin, ja vasta vuonna 1930 perustettiin Suomen Siirtolapuutarhaliitto edistämään siirtolapuutarhatoimintaa. Siirtolapuutarhahankkeessa ei ollut uutta kotipuutarhan tuominen kaupungissa asuville, mutta pienten viljelypalstojen järjestäminen pysyviksi puutarhoiksi oli ennenkuulumatonta.
Jo vuonna 1915 Porvooseen oli kuitenkin perustettu Suomen ensimmäinen siirtolapuutarha - tosin vielä ryhmäpuutarhan nimikkeellä. Sen toiminta jäi kuitenkin lyhyeksi "taitamattoman johdon ja heikon hoidon käsissä", kuten Eetu Johannes Reinilä, Suomen Siirtolapuutarhaliiton ensimmäinen puheenjohtaja, kirjoitti 1934.
Tampereen Hatanpäähän perustettiin siirtolapuutarha vuonna 1916. Heti kun kaupunginvaltuustolta saatiin päätös puutarhan perustamisen ja perustamistöihin myönnettävien varojen puolesta, perustettiin Tampereen Siirtolapuutarhayhdistys, jonka ensimmäisenä puheenjohtajan toimi niinikään E.J. Reinilä. Häntä pidetäänkin maamme siirtolapuutarhatoiminnan luojana ja kehittäjänä.
Myös Oulussa, Turussa ja Viipurissa oli siirtolapuutarhoja 1900-luvun alussa. Viipuriin perustettiin ensimmäinen vuonna 1915, mutta se pysyi toiminnassa vain kolmisen vuotta. Lyytikkälän alueelle perustettiin kuitenkin vuonna 1930 toinen siirtolapuutarha, joka jäi muun Viipurin kanssa Neuvostoliiton alueelle vuonna 1944.
Arthur Castrénin perhepuutarha Oulussa tuotti aluksi ongelmia ympärivuotisella asumisellaan, se kun oli vastoin kaikkia siirtolapuutarhaperiaatteita. Castrén muutti kuitenkin myöhemmin kaupungista, ja pikkuhiljaa puutarha jäi kasvavan kaupungin, teiden ja lopulta paikalle rakennetun puiston alle.
Helsingin ensimmäinen siirtolapuutarha rakennettiin vuonna 1918 Ruskeasuolle. Alku aina hankalaa - niin tässäkin tapauksessa, sillä maa oli märkää ja hankalasti ojitettavaa suomaata. Suurin osa ensimmäisistä viljelyksistä jäi runsassateisen syksyn takia veden alle. Seuraavanakin vuonna monet palstat jäivät viljelemättä, mutta sitkeän työn ansiosta alueelle alkoi nousta majoja ja yhteinen kerhomaja, ja marjapensaita ja puita alettiin istuttaa. Kun päästiin 1930-luvulle Ruskeasuon siirtolapuutarha kukoisti jo täysissä voimissaan.
Nykyään Suomen Siirtolapuutarhaliittoon kuuluu 42 siirtolapuutarhaa. Luku on kuitenkin kasvussa, sillä uusia puutarhoja rakennetaan jatkuvasti ympäri maata. Harrastus on suosittu myös muualla; siirtolapuutarhureita on Euroopassa jopa kolme miljoonaa.
(Lähde: Maija-Riitta Siivonen, Pirkko Salonen, Tuija Kuchka:
Siirtolapuutarha - kaupunkilaisten paratiisi)
Vain kivenheiton päässä Helsingistä sijaitsee aivan uusi siirtolapuutarha, Sipoon Kurjenkello Oy. Ajatus sen perustamisesta on toki vanhempi - on kulunut lähes kymmenen vuotta siitä, kun tällaisen alueen tarve todettiin. Silloin Helsingissä perustettiin yhdistys, jonka ajatuksena oli tarjota mahdollisuus omaan mökkipaikkaan kaikille varallisuuteen katsomatta.
"Tämä alue oli periaatteessa jo suunniteltukin valmiiksi, mutta jäänyt sitten laman takia toteuttamatta", kertoo Tenho Palmroth. "Täällä oli vain yksi mökki, kun varaus oli viidellekymmenelle." Palstoille saatiin ostajat ja sen jälkeen edessä olikin mökkien rakentaminen. Rakennuslupa salli 35 neliön mökit.
"Mökkimalleja on kaksi, minkä tarkoituksena on osaltaan pitää asukkaat samanarvoisina", Palmroth sanoo. "Toisaalta samanlaisten mökkien tekeminen tulee myös hiukan halvemmaksi. Piirsin niihin riittävästi varustetut tupakeittiöt ja tulevaisuutta ajatellen niihin sisältyy mahdollisuus myös kylpyhuoneen lisäämiseen. Ihmisten elintaso ja vaatimukset ovat nousseet sen verran, että nämä ovat vanhoihin siirtolapuutarhamökkeihin verrattuna huomattavasti isompia ja niin tehokkaasti lämpöeristettyjä, että niissä pystytään asumaan ympärivuotisesti."
Juokseva vesi on tällä hetkellä käytössä vain kesäisin, mutta tulevaisuudessa se saattaa hyvinkin muuttua ympärivuotiseksi. Alueella on myös yhteisrakennus, jossa on kaksi saunaa ja kaksi käymälää, iso kerhotila, keittiö ja tekninen tila. Sen vesijärjestelmät ovat käytössä pitempään.
"Vastaavista alueista tuntuu olevan jatkuvasti kasvava kysyntä", Palmroth toteaa. "Helsingin ympäristökunnissa on paljon sellaista joutomaata, joka ei enää kelpaa maanviljelykseen. Sitä voitaisiin hyvin hyödyntää tähän tarkoitukseen."
Huomattavasti vanhempi siirtolapuutarha on Korela, joka sijaitsee Kotkassa, Kymijoen varrella. Se on perustettu vuonna 1958, ja alueella on 197 mökkiä. Tonttien pinta-ala on 300 - 400 neliömetriä.
Neljä vuotta sitten Hilkka Horn ei ollut käynyt koskaan enempää Korelassa kuin missään muussakaan siirtolapuutarhassa. Paikallisessa lehdessä ollut artikkeli herätti kiinnostuksen ja kun samassa lehdessä oli sattumoisin ilmoitus kahdesta myynnissä olevasta mökistä, esittelyaika sovittiin seuraavaksi päiväksi. "Ostopäätös syntyi samalla hetkellä, kun joki avautui näkyviin" Horn nauraa. Sitten alkoikin kolme kesää jatkunut työ mökin ja palstan muuttamisesta itselle sopivimmaksi. "Ensimmäisenä kesänä mökki uusittiin sisältä ja toisena ulkoa. Kolmantena oli pihatöiden vuoro... ja nyt voi sitten jo ottaakin rauhallisemmin." Piha näyttää nyt aivan erilaiselta kuin aikaisemmin. Kasveista säilytettiin lähes kaikki, joskin kahdeksasta marjapensaasta viisi joutui tekemään tilaa uusille istutuksille.
Päivät kuluvat käytännössä kokonaan ulkona - sisällä käydään vain syömässä ja nukkumassa. Iltaisin ei tarvitse unta odotella. Siirtolapuutarhassa elämä on perustaltaan sosiaalista ja tapahtumia juhannusjuhlineen ja kirpputoreineen paljon - onhan alueella 200 mökkiä - mutta jokainen voi halutessaan myös vetäytyä oman pihansa rauhaan. Palstoilla viljellään tietysti paljon ja ylimääräiset tuotteet vaihtavat omistajaa myyjäisissä, joissa käy paljon myös ulkopuolisia ostajia.
"Kun aurinko alkaa keväällä paistaa ja lumi sulaa, kotimatka alkaa kummasti kiertää yhä useammin tätä kautta", Horn hymyilee. "Salaa sitä toivoo mielessään, että lumi sulaisi pois mahdollisimman nopeasti ja pääsisi taas muuttamaan tänne."
Ruukutuspöytä kierrätystavarasta
Rakennamme tällä kertaa jokaisen kotipuutarhurin tarvitseman apuvälineen: ruukutuspöydän. Sen materiaali on todellista kierrätystavaraa - viisi vanhaa kuormalavaa, joiden pituus on 120 cm ja leveys 90 cm. Lavojen määrää voi lisätä tai vähentää sen mukaan, kuinka korkea pöytä tuntuu itselle sopivimmalta.
Lavat kiinnitetään toisiinsa ruuveilla. Kun alapinnat kiinnitetään pareittain vastatusten, väliin muodostuu oikein sopivia onkaloita pienille säilytyskoreille. Matalampiin väleihin voi laittaa vanerilevyjä, jolloin niihin muodostuu sopivia hyllyjä.
Koko komeuden päällimmäiseksi kiinnitetään paksu vanerilevy ja siihen vielä kesäinen vahakangasliina. Kiinnittämiseen kannattaa käyttää nitojaa, jolloin tuuli ei vie kangasta mukanaan ja toisaalta sen vaihtaminen käy tarvittaessa helposti. Pintalevy voi toki olla myös peltiä, mutta sellaisen reunat pitää taivuttaa, mikä voi olla tottumattomalle aika työlästä. Aivan ensimmäiseksi lavat kannattaa kuitenkin kyllästää - niiden on hyvä olla sitä varten aivan kuivia.
Alimman lavan alapintaan kiinnitetään pöydän liikuttelun helpottamiseksi kumipintaiset pyörät. On huomattava, että tällaisesta pöydästä tulee varsin raskas laitos! Jos on varma siitä, ettei liikutteluun ole tarvetta, pyörät voi korvata puukalikoilla.
Ruukuttajan kädet likaantuvat helposti ja silloin on oikein mukavaa, jos pöytään on kiinnitetty peltinen vesiastia niiden huuhtelua varten.
Pieniin koukkuihin puolestaan voi ripustaa pyyheliinan niiden kuivaamiseksi.
Valmiin pöydän voi vielä sävyttää sopivalla, luonnonläheisellä värillä.
Pioni MTV3 17.4.2007