Piha- ja puutarhatieto

Kotipuutarhurin huhtikuu



















Huhtikuussa päästään siivoamaan pihoja; haravoimaan nurmikoita ja kukkapenkkejä. Ekohenkiset puutarhan hoitajat eivät putsaa perennapenkkejä aivan tarkkaan, vaan jättävät osan viime vuoden lehdistä ym.. kompostoitumaan paikalleen. Muut voivat rapsuttaa kaiken puhtaaksi, leikata viimevuotisten perennojen varret ja siistiä ikivihreitä maanpeitekasveja: eihän mikään nosta pihapuutarhurin mieltä niin kuin mahdollisuus tarkastella uutta kasvustoa lähietäisyydeltä.

  • Kevään edistyessä voi penkkeihin ja pensaiden alle lisätä valmista kompostimultaa.
  • Havukasvien kevätsuojuksia ei kannata poistaa ennen kuin maa on sulanut.

Ruusujen leikkaaminen

Rugosa leikattunaPerinteisen ohjeen mukaisesti ryhmäruusut leikataan silloin kun koivu on hiirenkorvalla. Ryhmäruusuihin jätetään neljä tai viisi noin 20 cm:n pituista, voimakasta versoa; heikko-oksaiset lajikkeet leikataan 10 cm:n pituisiksi.

Pensasruusuja - esimerkiksi juhannusruusu ja kurtturuusun eri lajikkeet - nuorennetaan poistamalla vanhimpia oksia, etteivät pensaat muutu kovin risuisen näköisiksi. Versoja voi myös lyhentää vaikka kolmanneksen.

JRugosa-aitaulkisissa istutuksissa näkee myös usein kurtturuusuja leikattavan aivan maan tasalta. Kukinnan alku tällöin siirtyy hieman.

Koristepensaista voidaan leikata kokonaan alas ne lajit, jotka kukkivat saman vuoden versoilla.

Monien koristepensaiden parasta antia ovat voimakasväriset versot - tällaisia ovat esimerkiksi. erilaiset kanukat. Uudet versot ovat aina värikkäämpiä kuin vanhat, joten pensaita uudistetaan poistamalla vanhimpia oksia.

Taimien esikasvatus.

Huhtikuussa voi kylvää jo ikkunalaudallekin. Jos on varma siitä, että pakkaset tulevat olemaan ohi kesäkuun alussa, kuuden viikon esikasvatuksen vaativat kasvit voi kylvää nyt. Vielä helpommaksi asia tulee, jos on käytössä lasitettu parveke tai viileä kuisti. Niissä pikkutaimille on tarjolla riittävästi valoa ja viileyttä.

13.3.2002
>Lisää piha- ja puutarhatietoa