Piha- ja puutarhatieto

Puutarhan kevätkunnostus

Talvikausi on puutarhan lepokausi. Kokonaan ei viherpeukaloiden kuitenkaan tarvitse olla toimettomana, sillä esim. omenapuiden leikkaukset kannattaa hoitaa talviaikaan ennen kuin silmut alkavat turvota huhtikuun tietämissä. Myös muiden puiden ja pensaiden nuorennus- ja muut hoitoleikkaukset pitää tehdä ennen silmujen turpoamista, jolloin oksat eivät vahingoitu yhtä herkästi, neuvoo suunnitteluhortonomi Pirjo Kosonen Ilmelä Ikikesä Oy:stä.

Osa puista kuten kirsikkapuut ja vaahterat ovat mahlavuotoisia, eikä niitä leikata keväällä. Havukasveja kuten tuija-aitoja ja kuusiaitoja ja marjakuusia voi leikata keväällä. Niiden talvisuojaukset poistetaan, kun routa sulaa ja kasvien juuristo alkaa saada vettä. Sama koskee jaloruusuja, ja jaloruusukasvusto leikataan 3 - 5 silmun korkeudelta. Jos perennoja ei ole leikattu syksyllä, niiden maanpäälliset osat voidaan leikata myös talvikaudella.

Kevätruiskutuksen voi tehdä, kun lämpötila nousee +5 asteen yläpuolelle. Ruiskutuksissa on tärkeää lukea käyttöohjeet ja noudattaa niitä ehdottomasti, Kosonen muistuttaa. Ensimmäisenä maasta nousevat sipulikasvit, joiden kukkavarret leikataan kukinnan jälkeen pois. Lehtien annetaan kerätä voimaa sipuliin, ja ne korjataan pois vasta kun ne ovat lakastuneet omia aikojaan.


Kalkitus ja lannoitus huolellisesti

Nurmikkoa voi ryhtyä kunnostamaan, kun lumet ovat sulaneet ja routa alkaa sulaa maan pinnasta. Nurmi haravoidaan ja tarkastetaan, millaisia talvivaurioita siihen on tullut. Peruuttamattomasti vaurioituneista kohdista nurmi ei enää lähde kasvamaan, joten ne pitää paikata. Pinta rikotaan ja paikkauskylvetään; mahdolliset painaumat täytetään mullalla.
Puitten, pensaitten ja nurmikon kalkitus ja kevätlannoitus tehdään sulaan maahan.

Ohjeen mukaan annostellaan kalkkia ja jotakin typpipitoista lannoitetta. Toukokuun alussa kun kasvukausi on alkanut, annetaan kalkkia ja puolet lannoitteesta. Toinen puolikas annetaan kesäkuun alussa. Kalkkia annetaan karkeasti arvioiden nurmikolle, lehtipuille ja pensaille ylläpitokalkituksena 4 - 5 kg aarille, Kosonen sanoo.

Lannoitteiden annostelussa täytyy noudattaa valmistajan ohjeita, ja erityisesti väkilannoitteiden suhteen pitää olla huolellinen - desimaalivirheitä ei saisi sattua!

Hyvissä ajoin kannattaa myös tarkistaa, että pihakalusteet ja työkalut ovat kunnossa, ja että sesonkia varten on hankittu kaikki tarpeelliset työkalut. Niitä voi kunnostella vaikka pitkin talvea - ruohonleikkurin huolto usein unohtuu, ja ensimmäistä kertaa käynnistettäessä leikkuri ei lähdekään käyntiin.

Pihasuunnitelma kannataa teettää talvella

Paras aika teettää pihasuunnitelma on Pirjo Kososen mukaan talvikausi. Suunnittelija haluaa yleensä nähdä tontin lumettomana aikana, jos kyseessä ei ole puhdas tontti, jolle vasta aletaan rakentaa ja siellä on edes jotakin kasvillisuutta. Suunnittelu pitäisi siis aloittaa syksyllä tai keväällä, mutta kuitenkin muulloin kuin touko-kesäkuussa, jolloin kaikilla alan yrittäjillä on hirmuinen kiire.
Jos vielä haluaa suunnitelman tälle keväälle, täytyy lähteä liikkeelle heti lumien sulettua, ja mieluimmin varata suunnittelija jo nyt. Kun suunnitelma on valmis, urakoitsijoita päästään kilpailuttamaan ja työt voidaan aloittaa kun maa on sulanut. Pahin pullonkaula on laatoitustyöt, joitten tekijöitä ei yksinkertaisesti ole niin paljon kuin töitä olisi tarjolla, Kosonen kertoo.

Jos haluaa käyttää kausikukkia, orvokki on ainoa pakkasta kestävä kausikukkamme. Ne voi laittaa pihaan padoissa tai laatikoissa jo vapuksi. Toukokuussa istutetut puuvartiset kasvit yleensä kestävät ne mahdolliset pienet yöpakkaset, joita vielä saattaa olla. Kesäkukkia voi joutua suojaamaan, jolloin astiassa olevat kukat kannattaa nostaa autotalliin tai eteiseen. Hallaharsot ovat myös tehokkaita, ja hätätilassa voi käyttää sanomalehtiä hallasuojana. Eteläisessä Suomessa on enää harvoin toukokuussa niin kovia yöpakkasia, etteivätkö nämä keinot auttaisi - kunhan ne muistaa tehdä.


>Lisää piha- ja puutarhatietoa