PUUTARHA ITSELLE, EI NAAPURILLE
Hyvä puutarha syntyy kunnon suunnittelusta. Ensimmäisenä on mietittävä sitä, mitä itse pihaltaan haluaa, sillä itseään vartenhan jokainen sen tekee - ei naapurille tai lehtien muoteja seuratakseen.Hyvä menettelytapa on sulkea silmänsä ja siirtyä ajatuksissaan lapsuuden kesiin: mikä niissä oli parasta? Oliko se kävely paljain jaloin nurmikolla, laineiden liplatus vai jasmiinintuoksu? Kuinka sen voi siirtää nyt hahmottuvaan puutarhaan?
Aikuisenakin saa paljon unohtumattomia elämyksiä vaikkapa Välimeren rannikolle suuntautuneelta lomamatkalta. Kauniin italialaisen oleskeluryhmän voi - ja saa - siirtää suomalaiseen puutarhaan; kasvien laita on kuitenkin toinen...
Ennakkosuunnitelman puuttuminen on yleisin syy puutarhan kehittymisen hitauteen ja erilaisiin epäonnistumisiin. Ei tutustuta etukäteen riittävästi kasveihin, jolloin ne alkavatkin yllättäen kasvaa toistensa sisään ja päälle. Nurmikko nakerretaan hajanaisiksi tilkuiksi sijoittamalla sinne tänne yksittäisiä kasveja sen sijaan, että ne istutettaisiin ryhmiin.
Monet pitävät yhtenä puutarhan tärkeimmistä puolista helppohoitoisuutta. Siihen päästään monin eri tavoin - se voi olla sitä, että nurmikon tai kasvien leikkaamistarve on vähäinen; voidaan käyttää katteita, voidaan rakentaa pergoloita, terasseja, kiveyksiä, kaiteita... Rajana on vain mielikuvitus!
Perhosia puutarhaan - uusi kirja
Perhosista pitävät ihmisten ja lintujen lisäksi myös puutarhan kasvit. Pölyttäjiä ei voi olla liikaa! Perhosia houkuttelee pihalle ennen kaikkea rikas kasvillisuus. Hyvä perhospuutarha on suojainen ja lämmin, joten se sijaitsee mieluiten etelään viettävällä rinteellä. Tuulisia ja koleita pihoja perhoset välttävät.
Nurmikoita voidaan muuttaa kukkakedoiksi. Pohja on tässä olennaisen tärkeä: maan on oltava köyhää! Vahvasti lannoitetulle nurmikolle on ajettava kerros hiekkaa, se on muokattava kunnolla ja istutettava ketokasveja - lyhyitä heiniä ja ennen kaikkea kukkia!
Monivuotinen nurmi niitetään kaksi kertaa kesässä. Jo seuraavana kesänä on havaittavissa, kuinka heinien valta on vähentynyt ja tilalle alkaa tulla matalaa ketokasvillisuutta. Kolmen, neljän vuoden jälkeen uusi keto alkaa tulla toimeen itsekseen, eikä sitä tarvi enää juuri hoitaa.
Joitakin perhosia - suruvaippa, amiraali -pitää houkutella ruokinnalla. Niiden ravintolähteiden pohjana on mahla ja mätänevät hedelmät ja marjat, ja näitä sitten matkitaan myös puutarhassa. Perinteinen konsti on sekoittaa pilsneriä ja siirappia, panna sekaan hiukan hiivaa ja imeyttää seos kuiviin omenanviipaleisiin - nykyään omenan korvaa vaahtomuovinen keittiösieni.
Tutkijat ovat tehneet näin jo yli sadan vuoden ajan ja vaellusaikoina puutarhassa on sitten parhaimmillaan sellainen vilske, ettei tahdo sekaan mahtua.
Perhospuutarhan perustamisesta ja hoidosta on tänä keväänä ilmestynyt uusi, erinomainen kirja:
Mikkola K. - Tanner H.
Perhospuutarha
Tammi, ISBN 951-31-2099-6