Mökkitieto

Kesämökki talviasuttavaksi

Suomessa on noin 430 000 vapaa-ajan asuntoa, joista puolet on sähköistetty. Uusiin rakennettaviin kesäasuntoihin vedetään nykyisin lähes aina sähköt jo rakennusaikana, ja vanhojen mökkien sähköistäminen yleistyy jatkuvasti. Käyttötottumukset ovat selvästi muuttuneet ja siirtymässä yhä enemmän kesäasumisesta ympärivuotiseen vapaa-ajan asumiseen, kakkosasuntoon maalla. Se edellyttää asumistason nostoa, ja mukavuuksia halutaan myös mökille.
Useimmat mökit maassamme lienee tehty höylähirrestä, joka sinänsä jo 95 mm paksuisena riittää talviasumiseenkin, jos alapohjan, ikkunoiden, ovien ja yläpohjan lämmöneristys on tehty kunnolla.
Sähköistys on keskeisessä asemassa ryhdyttäessä muuttamaan kesämökkiä ympärivuotiseen asumiseen sopivaksi. Valaistus, lämmitys ja poissa oltaessa sopivan peruslämmön ylläpito sekä erilaiset hälytys- ja vartiointipalvelut hoituvat kätevimmin, jos mökillä on sähköt. Se edellyttää sähköverkkoon liittymistä.

Liittymän ostaminen

Sähköistysprojekti aloitetaan kaikkein helpoimmin ottamalla yhteyttä siihen verkonhaltijaan, joka seudun sähköverkkoa ylläpitää eli paikalliseen sähkölaitokseen.
"Ensimmäiseksi on löydettävä kiinteistöä lähimpänä oleva sähköpiste, ja sitä varten kysytään kiinteistön sijaintipaikkaa; kuntaa, kylää ja rekisterinumeroa. Liittymä voidaan hinnoitella lähimmän pisteen perusteella", sanoo myyntineuvottelija Inga Loponen Suur-Savon Sähkö Oy:stä. Vaikka sähkön hinta on vapautunut kilpailulle, sähköverkon rakentamista ei voi kilpailuttaa. Paikallisilla sähköyhtiöillä on yksinoikeus rakentaa verkkoa alueellaan. Siksi liittymän hinnan saneleekin käytännössä etäisyys lähimmästä sähköpisteestä - esimerkiksi kilometrin matka uutta sähkölinjaa tulee maksamaan Sähköenergialiiton toimitusjohtajan Juha Naukkarisen mukaan noin 50 000 markkaa. Kustannukset ovat kuitenkin tapauskohtaisia, joten lopullinen hinta määräytyy sähköyhtiön urakkatarjouksessa.
"Loma-asunnot ovat muiden asuntojen kanssa samassa asemassa tariffien suhteen. Sähkön käytöstä riippuu, mikä tariffi tulee edullisimmaksi. Jos on täyssähköistetty mökki ympärivuotisessa käytössä, mutta mökillä ei kuitenkaan asuta jatkuvasti, todennäköisesti vuodenaika- ja yötariffit tulevat edullisemmaksi kuin yleissähkötariffi", Inga Loponen sanoo.

Mökin sähköistyssuunnitelma

Mökki"Uutta mökkiä rakennettaessa pitää miettiä tarpeeksi ajoissa, mihin käyttöön se tulee. Ympärivuotisen tai kesäkäytön välillä on iso ero. Taloudelliset voimavarat pitää selvittää ja valita ammattitaitoinen sähkösuunnittelija. Suunnittelijan hakemisessa on hyvä apu Neuvottelevat sähkösuunnittelijat ry:n jäsenluettelo, mistä löytyy päteviä suunnittelijoita. Budjetin laatiminen ja hyvän suunnittelijan hankkiminen ovat tietysti yhtä tärkeitä myös vanhan mökin sähköistyksessä", sanoo sähköteknikko Risto Forssell Sähkösuunnittelu Forssell Oy:stä.
Kesämökin sähköistäminen on suunnittelijan kannalta usein vaativampikin kohde kuin moni muu. Mökit eivät yleensä ole jatkuvasti käytössä, vaan niissä pidetään peruslämpöä yllä kosteusvaurioiden välttämiseksi, jolloin tarvitaan lämmityksen kauko-ohjausmahdollisuutta. Samoin erilaiset jatkuvasti yleistyvät hälytys- ja paloilmoitusjärjestelmät teettävät paljon suunnittelutyötä.
"Tänä vuonna on tullut erityisesti lämmityksen herätysjärjestelmiä selvästi lisää. Nyt halutaan käyttää mökkejä pidemmälle syksyyn ja varaudutaan myös talveen. Kännykällä soittamalla ohjataan lämmitystä päälle ja pois, jolloin mökki on miellyttävä heti sinne tultaessa", Forssell sanoo. Mökin sähköistyksen miettimiseen löytyy apua myös Sähköinfosta, josta saa ilmaiseksi Rakentajan Sähköopas -tietopaketin. Siinä on tietoa sähköremonteista, -laitteista ja urakoitsijoista. Sähköinfo löytyy Sähkö- ja teleurakoitsijaliitosta, puh. 09-547 610 ja internetistä osoitteesta www.stul.fi. Myös Sähköenergialiiton www-sivuilta www.energia.fi löytyy runsaasti tietoa sähköistyksestä.
Sähkölaitteita ei mökillekään pidä hankkia ulkomailta. Oma vaaransa liittyy myös esimerkiksi vanhojen valaisinten käyttöön - viime vuosina ne ovat aiheuttaneet tuhoisimmat tapaturmat. Tunnettujen valmistajien laatutuotteita hankkimalla varmistetaan mökin sähköturvallisuus ja laitteiden huoleton käyttö.
Sähköurakointi on luvanvaraista toimintaa. Luvan myöntää Turvatekniikan keskus TUKES määrätyn pätevyyden omaaville henkilöille. Pätevyyteen tarvitaan alan koulutus, sopiva työkokemus ja turvallisuusmääräystestin suorittaminen. Kaikki Sähkö- ja teleurakointiliiton jäsenyritykset täyttävät pätevyysvaatimukset.
Kun urakoitsija on valittu ja urakka valmistunut, urakoitsijan on täytettävä tarkastuspöytäkirja tehdystä työstä. Se toimitetaan sähkölaitokselle ja kopio jää asiakkaalle. Näin urakoitsija ottaa vastuun tekemästään työstä. Tarkastuksessa käydään läpi kaikki asennukset ja mitataan jokainen rasia. Yleensä sähköurakoitsijat myöntävät työlleen vuoden takuun.