Moni haaveilee sormea koristavasta kallisarvoisesta timanttisormuksesta tai muista arvokkaista koruista. Arvokkaat korut ovat tavallisesti näyttäviä ja usein niitä käytetäänkin sekä arjessa että juhlassa. Jotkut korut ja tilanteet ovat kuitenkin sellaisia, että jopa ne arvokkaimmat korut on jätettävä hetkeksi säilöön. Näissä tilanteissa herääkin usein kysymys siitä, mihin juurikin se kaikista tärkein timanttisormus on turvallista laittaa säilöön? Kysymys on erittäin aiheellinen, sillä sopivilla säilytysratkaisuilla voi vaikuttaa merkittävästi korujen kuntoon, ulkonäköön ja tallessa pysymiseen.
Etenkin kalliiden korujen säilyttämisessä on syytä olla tarkkana, sillä väärät valinnat voivat pilata hetkessä minkä tahansa korun.Pahimmassa tapauksessa korut voivat joutua myös vääriin käsiin, mikäli säilytyksen turvallisuuteen ei kiinnitä riittävästi huomiota. Oikeanlainen säilytyspaikka ei ole kuitenkaan ainoastaan arvokkaiden korujen kohdalla tärkeää. Myös edullisempia koruja tulisi säilyttää asianmukaisesti, jotta ne pysyvät hyvänä ja käyttökelpoisina mahdollisimman pitkään.
Ota valokuva kallisarvoisesta timanttisormuksestasi
Kalleimpien korujen kohdalla tärkeintä on luonnollisesti se, että ne eivät vahingossakaan pääse katoamaan. Turvallisuuden näkökulmasta onkin tärkeää, että koruja säilötään ulkopuolisten katseilta piilossa ja mahdollisuuksien mukaan mieluiten lukollisessa paikassa. Esimerkiksi timanttisormukselle hyvä säilytyspaikka on pieni rasia, joka sitten sijoitetaan vielä erikseen vaikkapa lukolliseen kaappiin. Omassa pienessä rasiassa koru pysyy hyvässä kunnossa eikä kolhiinnu muiden korujen kanssa. Ilmatiivis rasia estää korua myös keräämästä pölyä itseensä.
Korujen säilytyspaikkaa ei missään nimessä kannata rakentaa kylpyhuoneeseen, sillä huoneen kostea ilma saa etenkin hopeakorut tummumaan helposti. Kosteiden tilojen lisäksi säilytyksessä tulisi välttää auringon valoa. Arvokkaimmat jalokivet saattavat nimittäin vaihtaa jopa kokonaan väriään auringossa ja joissakin tapauksissa mahdollinen jalokiven sisällä oleva neste saattaa aiheuttaa kiven halkeamisen.
Säilytyksen ohella tulisi muistaa muutama muu tärkeä niksi etenkin arvokoruihin liittyen. Kaikista arvokkaimmista koruista kannattaa esimerkiksi aina ottaa myös valokuvat mahdollisen katoamisen varalle. Joidenkin korujen kohdalla voi olla perusteltua hankkia myös koruille omat vakuutukset.
Myös edulliset korut on syytä säilöä oikein
Monesti kalliimpien korujen säilyttämiseen satsataan ja samassa edullisemmat korut jäävät monesti vaille asianmukaista säilytyspaikkaa. Korujen säilyttäminen oikein vaikuttaa merkittävästi kuitenkin kaikkien korujen käyttöikään riippumatta siitä, kuinka kalliista korusta on kyse. Tämän vuoksi myös edullisemmat korut on syytä säilöä oikein. Jokaiselle korulle tulisi olla oma paikka, johon koru asetetaan aina käytön jälkeen. Näin korut pysyvät kauniina ja ehjinä pitkään. Halvemmat korut ovat usein myös alttiimpia vahingoittumaan ulkoisista tekijöistä, mikä kannattaa huomioida sopivaa säilytystä pohtiessa.
Oikein säilytetty koru kestää paremmin mutta sen lisäksi myös korujen käyttäminen on helpompaa. Korulippaan pohjalle jätetty korukasa saa korut solmuun ja solmun avaaminen saattaa toisinaan tuottaa todellista tuskaa. Kaikille koruille ei ehkä ole järkevää hankkia erillistä säilytysrasiaa ja lukollista kaappia, mutta järjestystä on hyvä pitää kaikkien korujen kanssa. Edullisia käyttökoruja voi asetella nätisti esimerkiksi korupuuhun, korurasiaan tai pieniä lokeroita sisältävään säilytyslaatikkoon. Oikeanlaiseen säilyttämiseen löytyy myös monia, hieman hauskojakin, niksejä, joiden ansiosta korut pysyvät aina hyvässä järjestyksessä ja käyttövalmiina. Kaulakorujen ketjuosat voi esimerkiksi pujottaa mehupilleihin, jolloin ketjut eivät mene solmuun ja korut saa aseteltua pystyyn vaikkapa johonkin kauniiseen astiaan.
Recent Comments